Asukkaiden asialla!

Päivärannan asukasyhdistys ry

Yhdistyksemme tarkoituksena on olla yhdysside asukkaiden kesken ja pitää huolta asukkaiden yhteisistä eduista toisiin osapuoliin nähden mahdollisuuksien mukaan. Tule mukaan vaikuttamaan!

Asumista Päivärannassa

Päivärannan 2600 asukkaan kaupunginosa sijaitsee noin 5 kilometrin etäisyydellä Kuopion keskustasta pohjoiseen upean Puijon selänteen kupeessa. Puijon lisäksi tunnettuja kohteita ovat Poukama, Iso-Valkeisen hotelli- ja kalastusalue ja Kallavesj-lauluntekijän Aaro Jalkasen muistomerkki Puijonsarven ”nenässä”.

Alue on rakennettu useassa eri vaiheessa pääosin 1950-1980 luvuilla. Liikenneyhteydet keskustaan ja takaisin ovat erinomaiset ja bussit kulkevat useamman kerran tunnissa. (katso ”elävä” aikataulu).

Alueen väestön ikärakenne on nuorehko. Perheistä noin puolet on lapsiperheitä. Kaksikolmasosaa alueesta on omakoti- ja rivitaloja ja kolmasosa kerrostaloasuntoja. Myös uudisrakennuksia on tulossa.

Päivärannan omat peruspalvelut ovat erinomaiset. (katso Päiväranta ja Palvelut -sivut)

Puijon virkistysmahdollisuudet polkuverkostoineen, pururatoineen sekä talvella valaistuine latuverkostoineen lähes kaikkien kotiovelta ovat alueen valttikortteja.

kerrostalo

Asukasyhdistyksen jäsenmaksu

Paivärannan asukasyhdistys on kaikkien Päivärannassa asuvien ikioma vaikuttamiselin. Asukasyhdistys on linkki viranomaisten ja asukkaiden välillä.Paivärannan asukasyhdistys tukee muunmuassa nuorten toimintaa ja harrastuksia tiiviissä yhteistyössä Puijonsarven Vanhempainyhdistyksen ja Kuopion kaupungin nuorisotoimen eli Pänärin kanssa.
Yhteistyö toteutuu stipendeinä, avustuksina ja hankintoina.
Paivärannan asukasyhdistys on toteuttanut mittavia hankkeita talkootyönä. Esimerkkeinä vaikkapa Koirapuisto, Frisbeegolfin harjoituskenttä ja viimeisimpänä Pieni-Valkeisen uimarannan kunnostus. Siivoustalkoot, metallinkeräys ja pienemmät tapahtumat kuuluvat asukasyhdistyksen rutiineihin.

Sinun panoksesi on tärkeä. Voit tukea asukastoimintaa ja aktiviteetteja maksamalla jäsenmaksun.

Se on vain 15 euroa/ talous.Vieressä on tilitiedot, muista laittaa myös viitenumero!

jasenmaksu 2024

VÄÄRÄ TILINUMERO!

Suorajakeluna tulleessa pankkisiirtolomakkeessa oli väärä tilinumero,

Tässä oikea: FI22 4786 0010 1578 75

Päivärannan asukasyhdistys ry

Puheenjohtaja
Hartti Lehtimäki
Kelokuja 2 C 14, 70420 Kuopio
050 528 0660
puheenjohtaja[at]paivaranta.fi

Sihteeri
Tuulikki Savolainen
Keski-kaari 21, 70420 Kuopio
040 041 5412
tuulikki.savolainen [at] gmail.com

Kunniapuheenjohtaja
Ilkka Hiltunen
Matkusniementie 1 A 11, 70840 Kuopio
050 353 3367
hiltunenilkka.45 [at] gmail.com

Ota rohkeasti yhteyttä!

Kartta Päivärannasta

Alla kuva Päivärannan alueesta. Alueesee kuuluu varsin tiiviisti asutut osat. Suuret viheralueet, kuten Puijo, kuuluvat omiin kaupungiosiinsa.

kaupunginosa päiväranta

Päivärannan saaret

Kallavedessä, Päivärannan pohjoispuolella on joukko saaria, joiden nimen alussa lukee Päiväranta.

saaret_paivarana